torstai 13. marraskuuta 2014

Taaperon nukkuminen

Joskus kauan sitten luulin tietäväni, että vauva-aika olisi rankinta aikaa lapsiperheessä. Olinkin väärässä. Olen kova nukkumaan ja jos yöuni häiriintyy, kuten viimeisen puolentoista vuoden aikana lähes joka yö, on tiedossa zombie-työntekijöitä.

Tavallaan en ihmettele, että moni on pois työelämästä sen kolme vuotta. Tuntuu, että ei mitenkään jaksa normaali työpäiviä, kun yössä saa nukkua milloin mitenkin. Joskus nukutaan koko yö (harvinaisuus), useimmiten herätään vähintää kaksi kertaa ja kipeänä monta, monta kertaa. On hienoa mennä aamun palaveriin aivan remontissa. Onneksi työnantaja joustaa ja ymmärtää. Tuntuu, että oli helpompaa kuin pikku O oli vain 6kk ja kävin töissä isän ollessa kotona. Nyt kun molemmat ovat töissä, on vain päätettävä kumpi valvoo ja säästää yöunista.





Lapsi on nyt 1 vuotta ja 5 kuukautta. Hän nukkuu edelleen samassa huoneessa ja useimmiten vieressä. Tuntuu vastenmieliseltä laittaa lapsi omaan huoneeseen, sillä haluan pitää hänet lähellä. Lisäksi tietysti käytännön syyt pitävät hänet samassa tilassa, sillä on huomattavasti helpompi nostaa hänet sänkyymme viereisestä pinnasängystä, kuin kävellä toiseen huoneeseen.

Ennen lasta toki ajattelin, että vauvat nukkuvat omissa huoneissaan, mutta jokin primitiivinen vaisto ohjasi jo synnärillä pitämään vauvan vieressä. En uskaltanut laittaa kääröä edes sairaalan muoviseen vauvasänkyyn, se tuntui aivan liian kaukaiselta paikalta. Vanhemmuus ei siis ole kovinkaan rationaalista, mutta toisaalta, jos järjellä ajattelee, tarviihan aikuinen ihminenkin kosketusta. Pieni ihmisen alku tarvitsee jatkuvaa kosketusta. Olenkin lukenut tutkimuksia, joiden mukaan paljon kosketusta ja hellyyttä saaneet lapset ovat aikuisena sosiaalisempia kuin vastaavasti lapset, jotka ovat deprivoituneet kyseisistä asioista. Tämän tietysti huomaa helposti lapsena kaltoinkohdelluista ihmisistä ylipäätään.





Mutta, siihen nukkumiseen. Parhaiten lapsemme saa tyynnytettyä tutilla, maidolla ja tietysti ottamalla viereen. Viime yö oli raskain pitkään aikaan johtuen flunssasta. Muksu valvoi, yski ja itki monta tuntia. Menin hänen kanssaan yhtä aikaa sänkyyn, eli siis vähän vaille kahdeksan. Valvoimme varmaankin kahteen asti ja sitten pienin itkuin aamuun. Huh! Taaperon nukkuminen kipeänä vieressä on vähän sama asia kuin pitäisi pyörivää tuulimyllyä paikallaan.




Se on merkillistä, että O nukkuu parhaiten, kun saa nukkua pitkät päiväunet ja yöunet. Jos jokin järkyttää tätä pyhää unta, kuten nyt sairastuminen, unen määrä vähenee radikaalista. Ihmeellisintä on, että kun lapsi on tosi väsynyt, hän on ylivilkas, eikä oikein rauhoitu nukkumaan ja lisäksi nukkuu useimmiten pätkissä.




Normaali unirytmi on O:lla ihan hyvä. Hän menee nukkumaan noin klo 20.00 ja herää vaihtelevasti töiden aloituksesta riippuen klo 7.30-8.30. Päikkärit ovat klo 12-14 sekä kotona että päiväkodissa. Tämä toimii ihan hyvin, siis normaalisti. Nyt on kuitenkin raskas jakso meneillään. Muistelin ihmetteleväni somessa viestejä useimmiten (valitettavasti) äideiltä, että miten kipeä lapsi tietää unettomia öitä koko perheellee. Seuraavaa yötä odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti