PIhajuttuja

Pitää suomalaisesti vähän valittaa aluksi. En millään jaksaisi odotta vuosia, että piha valmistuu. Emme ole vielä saaneet edes nurmikkoa ja tässä ollaan asuttu jo kaksi vuotta. Muutimme siis, kun talo oli täysin valmis sisältä (paitsi saunan lauteet puuttuivat). Huh, kyllä tämä on ärsyttävää. Ikuista odottamista ja odottamista, että päästäisiin eteenpäin.

Mutta, toiseen asiaan. Liittyy myös piharakennukseen. Kävimme katsomassa Vantaan asuntomessuilla ja katselin vähän sillä ja tällä silmällä pihoja. Pihat olivat tietysti pieniä, mutta hyvin niistä sai ideaa, mitä haluan.



Toiveissa olisi liuskekivistä tehty polku. Kunttaa, eli metsänpohjaa, pihallemme on jätetty vähäsen, mutta ajattelin lähinnä askelmia nurmikolle.
Haluan puksipuita ja kukkalaatikoita. Kaksivärinen sora sokkelin edessä on myös hauska.

Upea (sanoinko jo UPEA) terassi. Tykkään noista pienistä havupalloista ja yksikertaisesta lookista. Betonilaatoista on tehty pieniä neliöitä terassin eteen.

Antiikkimuurikivistä tehty istutus-allas. Tällaista olen suunnitellut etuoven eteen pääoven kummallekin puolelle. Haluan ehkä pelkkiä havuja ja katteeksi kiviä.
.

Kommentit

Suositut tekstit